Bändikisa 2021 Landing Page Finalists

Bändikisan voittaja on selvillä!

Bändikisan voittaja on selvillä!

Seventine Bändikisan voittoon!


Paljon onnea Seventinelle, joka voitti Genelecin ja Apulannan Bändikisan kappaleellaan ’Hateseeder’. Kisaan osallistuneiden kappaleiden määrä ja korkea laatu yllätti meidät, ja bändi kiri voittoon todella kovien vastustajien joukosta.




Seventine kruunattiin voittajaksi julkisella äänestyksellä viiden finalistin joukosta. Palkinnoksi kukin voittajabändin jäsen saa parin Genelec 8320A -studiomonitoreja ja GLM-kalibrointipaketin. Lisäksi he pääsevät nauhoittamaan kappaleen ammattimaisesti Apulannan studiossa, sekä esittämään sen livenä Genelec Artist Roomissa heti kun COVID-19 tilanne sen sallii.

Seventine on lähtöisin Sulkavalta ja bändin muodostavat lapsuudenystävät Paavo Auvinen, Kim Miettinen, Mika Kontinen ja Väinö Kemppinen. He ovat soittaneet tavaramerkikseen muodostunutta modernia metallia twistillä noin kolme vuotta tosissaan, etenemällä covereiden soittamisesta omien kappaleiden kirjoittamiseen ja esittämiseen. Pian heillä on tarpeeksi omaa materiaalia kokonaisen albumin verran ja Hateseeder on itse asiassa yksi heidän varhaisimmista sävellyksistään.

Motivaatiokseen kilpailuun osallistumiselle bändi kommentoi: "Haluamme saada hyviä vinkkejä alan ammattilaisilta ja pystyä äänittämään oikeassa studiossa. Uskomme, että meillä on potentiaalia menestyä musiikkiteollisuudessa ja työskentelemme jatkuvasti unelmamme saavuttamiseksi. ”

Genelec haluaa onnitella myös neljää muuta finalistia: Calloa, Hullua Pappilaa, Muurahaismiestä ja Täplää. Lisäksi haluamme kiittää lämpimästi kaikkia kilpailuun osallistuneita ja finalisteja äänestäneitä.

Seuraamalla Genelec Music Channellia YouTubessa pääset pian kuuntelemaan Seventinen musiikkia.

Voit kuunnella alta vielä kaikkien finalistien biisit:


Callo - "Pictures Lie"



Callo kantaa musiikissaan satakuntalaisen tyylikkään ahdistuksen ja hypnoottisen jumituksen parhaita perinteitä Seattle-grungella sävytettynä.



Seuraa bändiä SoMessa

Facebook ›
Instagram ›
Spotify ›


Hullu Pappila - "Eteiseen"



Hullu Pappila koostuu kahdesta jäsenestä. Laulusta, komppikitarasta, lyriikoista ja sävellyksestä vastaa Aapo Pärssinen ja muista soittimista Touko Kemppainen. Kappaleiden sovitus hoidetaan yhteistuumin. Bändimme sai alkunsa Kuopion musiikkilukiossa noin 4 vuotta sitten. Kova palo tehdä ja soittaa omaa musiikkia toi bändin yhteen. Bändikisan myötä toivomme, että saamme musiikkimme kuuluviin koko Suomelle.





Muurahaismies - "Virus"



Muurahaismies on tummia vesiä halkova vaihtoehtoinen rockyhtye Loviisasta. Vuonna 2017 perustetun trion akustispohjaista livesoundia buustaa laulaja-kitaristi Anchin livelooppaus ja efektiarsenaali, Juchan piiskaama electrocajon ja muut lyömäsoittimet sekä Mike Marlianan seinärappauksia nakertavat beissilainit. Ne tulee joka puolelta... 🐜🐜🐜


Seventine - "Hateseeder"



Seventine on neljästä kaveruksesta koostuva metallibändi, joka on kotoisin Sulkavalta. Bändi perustettiin vuonna 2018 kaverusten toimesta. Musiikkimme on modernia metallia, mutta olemme pyrkineet lisäämään siihen omia vivahteita. Meidän tavoitteena on saada bändin omaa tuotantoa ihmisten nautittavaksi.



Seuraa bändiä SoMessa

Facebook ›
Instagram ›



Täplä - "Beverly Hills"



Täplä on vuonna 2020 debytoinut tamperelainen yhtye, joka soittaa indie- ja populaarikentän rajamaastossa viihtyvää suomenkielistä musiikkia.

Laulajakitaristit Jaakko Wuolijoki ja Timo Järvensivu kirjoittavat yhtyeelle biisejä, jotka sovitetaan lopulliseen muotoonsa yhdessä rumpali Joonas Niemisen ja basisti Jaakko Luoman kanssa. Kappaleiden keskiössä on hiottu ja puhutteleva teksti. Sovituksissa yhdistyvät musiikillinen kunnianhimo ja populaarimusiikin kepeys.